Visiittikuvien tuntemattomia kasvoja

Monesta 1900-luvun alun huushollista löytyi visiittikorttikansio. Sen "lokeroihin" liu'utettiin 6,5 x 10,5 cm kokoisia pahville liimattuja valokuvia eli visiittikortteja. Tavallisesti kuvien alareunassa luki kuvaamon ja paikkakunnan nimi. Näitä "käyntikorttivalokuvia" oli tapana antaa sukulaisille ja tuttaville, ja niitä valmistettiin vielä 1920-luvullakin, mutta sitten tapa hiipui.

Tuntematon tyttö visiittikorttikuvassa.

Kotitalossanikin oli aikanaan vanha visiittikorttikansio, jota en harmikseni koskaan ehtinyt nähdä. Se oli vuosien saatossa mennyt niin kehnoon kuntoon, että se oli päätetty hävittää. Kuvat kyllä oli otettu talteen. Kuullessani kansion kohtalosta olin harmissani. Tietysti kuvien säilyminen oli pääasia. Mutta vanha kansio, olipa se kuinka seulana ja sivut kuinka irtoilevia tahansa, olisi kuitenkin voinut kertoa tärkeitä asioita. Siitä olisi nähnyt kuvien alkuperäisen järjestyksen, jonka avulla ehkä olisi voinut tehdä erinäisiä kuvien tunnistamista helpottavia päätelmiä.

Oman perheen ja muiden läheisimpien ja tärkeimpien henkilöiden kuvat sijoitettiin kai visiittikansiossa monesti ensimmäisille sivuille. Aviopuolisoiden, sisarusten tai ylipäätään samaan perheeseen kuuluvien kuvat laitettiin mielellään vierekkäin tai lähekkäin. Järjestyksellä oli siis väliä.

Jos kuulisin jonkun pohdiskelevan, irrottaako vanhat kuvat rikkinäisestä kansiosta ja laittaako ne vaikka kokonaan toiseen albumiin, vingahtaisin: "Älä!" Mutta, jos niin olisi jostain syystä ihan pakko tehdä, voisihan vaikkapa kuvata talteen kuvien alkuperäisen järjestyksen, jotta tieto siitä säilyy.

Pusulan kirkkoherran tyttäret Impi Elin Havonen (vasemmalla) ja Toini Sofia Havonen (keskellä ja oikealla) on onnellisesti tunnistettu isoisovanhempieni vanhoista kuvista.

Jotain hyvääkin seurasi siitä, että kuvat irrotettiin sukumme vanhasta kansiosta. Iäkäs sukulaiseni, jonka hallussa kuvat olivat, on jossain vaiheessa tunnistuttanut kuvia, koska joidenkin kuvien taakse on kuulakärkikynällä kirjoitettu nimiä. Tämä olisi ehkä jäänyt tekemättä, jos "kansiontyhjennysprojektiin" ei olisi ryhdytty. Suurin osa kuvista on silti tunnistamatta.

Sama tilanne taitaa olla aika monella visiittikuvien omistajalla. Aikalaisia ei enää ole löydettävissä kuvia tunnistamaan, mutta tunnistusmahdollisuuksia on sittenkin yhä. Ennen kaikkea jollakulla − esim. paikkakuntalaisella tai sukulaisella − voi olla hallussaan samoja kuvia, ja jos käy hyvä tuuri, hänen kuviinsa voi olla merkitty nimiä. Joku saattaa myös hyvinkin tunnistaa joukosta omat esivanhempansa tai vaikka naapuritalon vanhanisännän ja -emännän. Visiittikuvavanhuksiaan kannattaa siis verrata lähiseudun tai sukulaisten vastaaviin, jos sellaisia löytyy.

Kuka on tämä nuori nainen, jonka potretteja löytyy suvun visiittikuvista kaksin kappalein?

Sain kokea tuntemattoman visiittikuvan tunnistamisriemua taannoin, kun lähetin Facebookista löytyneelle kaukaiselle sukulaiselle kopioita joistakin visiittikuvista. Selvisi, että alla olevassa kuvassa ovat Kosken Leiniälän kylän Alastalon tilan tyttäret Alma Amalia Alastalo (s. 1886) ja Lyydia Emilia Alastalo (s. 1889), Hollolasta kotoisin olleen isoisoäitini serkkuja. Tällä kaukaisella, entuudestaan tuntemattomalla sukulaisellani sattui olemaan sama kuva ja myös nimet tiedossa. Kuva tuntuu heti jotenkin "arvokkaammalta", kun tietää ketä se esittää.

Sisarukset Alma Amalia ja Lyydia Emilia Alastalo.

Paljon on vielä näitä tuntemattomien kuvia. Olisipa mukavaa löytää taas yksikin uusi nimi! Johtolankoja: kuvat omistaneet sukulaiseni ovat asuneet Pusulassa, sukua on myös Hollolassa ja kouluja on käyty Helsingin, Vilppulan ja Orimattilan suunnilla... Lisää kuvia myös täällä.

Kuvan takana lukee vain "15 vuotta". Siihen aikaan henkilö oli niin tuttu, ettei mieleen tullut kirjoittaa mukaan nimeä.

Aina Stigellin nimi on esimerkillisesti kirjoitettu kuvaan. Samannimisiä henkilöitä on Pusulassakin ollut useita, joten tarkemmat tiedot ovat tervetulleita.

Herra on selkeästi K. Granqvist, mutta tarkemmat tiedot puuttuvat.

H. Virtanen kävi kuvattavana kesällä 1909.

Papanpapan kolme siskoa

Koleana talvipäivänä pistäydyin pikku kävelylle Lohjan Pyhän Laurin kirkkomaalle, vailla sen kummempia suunnitelmia kuin kuluttaa hiukan aikaa katsellen vanhoja hautakiviä ja -ristejä.

Astelin umpimähkään jonnekin ja löysin sattumalta heti sukulaiseni haudan. Tiesinkin isänisänisänisäni nuorimman sisaren Klara Sofian olevan haudattu Lohjalle, ja olin joskus koettanut tähystellä hautaa. Koskaan ennen se ei kuitenkaan ollut pistänyt silmääni, enkä ollut vaivautunut ottamaan selvää sen sijainnista. Nyt osuin aivan ykskaks oikeaan paikkaan.

Isänisänisänisäni nuorimman siskon Klara Sofia Koreniuksen maalliset jäännökset saivat aikanaan sijan läheltä Lohjan kirkon itäpäätyä. Hauta on ympäröity kettingeillä.

Isänisänisänisälläni, tai pitäisikö sanoa lyhyemmin papanpapallani, oli kolme siskoa. Siskoista vanhin oli Akviliina Vilhelmiina eli Miina Usenius, o. s. Lindén (1843-1926). Hän avioitui vuonna 1871 rusthollari Erik Useniuksen kanssa Uudenkylän Ylitalosta. Pusulan seurakunnan vihittyjen luettelossa kerrotaan: ”Vihkisi sulhasen kodossa (morsian puvussa ja kruunussa) Emil Savolin.” Häitä ei pidetty morsiamen synnyinkodissa ehkä siitä syystä, että siellä oli juuri samassa kuussa syntynyt vauva papanpapalleni ja tämän vaimolle.

Uudenkylän Ylitalon tilaa pitäneille Vilhelmiinalle ja Erikille syntyi viisi lasta, joista yksi kuoli jo pienenä. Vilhelmiinasta on säilynyt kaksi valokuvaa, jotka on otettu hänen jo ollessaan vanhoilla päivillään. 

Akviliina Vilhelmiina Usenius, o. s. Lindén (1843-1926).

Vilhelmiinan kuoltua Pyhäjärven Sanomat julkaisi pienen uutisen hautajaisista 1.7.1926:

Lauvantaina t. k. 26 pnä kätkettiin viimeiseen leposijaansa Pusulan kirkon juurelle Uudenkylän Ylitalon vanha emäntä Vilhelmiina Usenius. Ruumiinsiunauksen toimitti kirkkoherra A. Mäkinen puhuen Fil. 1:23 sanojen johdolla: "Minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi." Sattuvasti kuvaili hän kuinka yleensä matkamiehellä on kaipaus päästä kotiin. Se on hänelle rakkain paikka. - Niin myös kristitty ihminen, joka on päässyt omistamaan sen tärkeimmän pelastuksen varmuuden, tullut tuntemaan Jeesuksen rakkauden, kaipaa ylös Isän kotiin.

Hyvän osan valinneena tämän vainajan toivo on nyt täyttynyt. Uupunut vaeltaja on päässyt perille.

Suruyleisön poistuttua haudalta jäi ihana kukkaiskumpu todistamaan miten rakastettu sen alla nukkuja oli eläessään ollut.

Akviliina Vilhelmiina Useniuksen kuolinilmoitus Kotimaassa 22.6.1926.

Siskoista toinen, Johanna Matilda Sahlstedt, o. s. Lindén (1846-1882) solmi vuonna 1869 avioliiton Nummen Heijalan Ritalin talollisen, leskimiehen Abraham August Sahlstedtin kanssa. Tämän ensimmäinen, nuori vaimo oli edeltäneenä nälkä- ja tautivuonna kuollut isorokkoon. Matildakaan ei elänyt vanhaksi, sillä hän menehtyi lapsivuoteeseen 35-vuotiaana 17.4.1882 synnytettyään edellispäivänä kuolleet kaksoset. Matildasta ei ole säilynyt yhtään valokuvaa, ainakaan niin että minä olisin siitä tietoinen. Ja todennäköistä on, ettei hän valokuvassa ehtinyt käydäkään, sillä hänen elinaikanaan se oli vielä aika harvinaista. Harvinaisia olivat myös kuolinilmoitukset, joten Matildankaan kuolinilmoitusta ei lehdistä löydy.

Nuorin sisko, tämä jonka hautapaikkaan Lohjan kirkkomaalla törmäsin, oli Klara Sofia Korenius, o. s. Lindén (1850-1923). Hän meni vuonna 1873 naimisiin Juho Hemming Koreniuksen kanssa, joka oli Lohjan Immulan Hakulin talosta. He saivat kahdeksan poikaa ja kaksi tytärtä. Jossakin on melko varmasti olemassa kuva Klara Sofiasta, mutta en ole onnistunut saamaan sellaista käsiini. 

Klara Sofia Koreniuksen hauta.

Klara Sofia Koreniuksen kuolinilmoituksesta löytyy kaksi erilaista versiota. Toisen ilmoituksen kauniissa värssyssä kuuluu mukavasti seudun murre: "Paljon kärseit, paljon kestit, kiitos sulle rakas äiti."

Klara Sofia Koreniuksen kuolinilmoitukset Länsi-Uusimaassa 9.8.1923 ja Uudessa Suomessa 7.8.1923.

Olen elänyt samaan aikaan kuin eräs vuonna 1910 syntynyt sukulaiseni, joka varmaan muisti hyvin nuo papanpappani kaksi pitempään elänyttä siskoa. Ainakin vuonna 1926 kuolleen Vilhelmiinan, joka oli tämän sukulaiseni mummo. Kovasti harmittaa, että en ehtinyt kysellä ja kirjoittaa muistiin, mitä hän olisi osannut heistä kertoa.