Isäni kaiveli taskustaan nuhjuisen nenäliinan näyttääkseen sitä minulle, ennen kuin heittäisi sen roskiin. Nenäliina oli rikkikin, mutta eihän se roskiin päätynyt. Punaisella kirjailtu K-kirjain paljasti rievun olevan toodella vanha. Ei muuta kuin pesupussiin ja pyykinpesukoneen käsinpesuohjelmaan muun sopivan pyykin seassa!
Sukututkimuksen myötä olen kiintynyt myös vanhoihin rääsyihin. Joku kirjoitti jossain, että jos paperi on säilynyt viisikymmentä vuotta, sitä ei saisi heittää pois. Siinä on vinha perä ja sama pätee mielestäni myös vanhoihin tekstiileihin. Olkoonkin virttynyt, risainen ja lähtemättömien tahrojen kyllästämä, luonani se on toistaiseksi turvassa.
Ei kenties aivan Marie Kondon oppien mukaista − tai ehkä sentään! Konmarittajahan heittää pois tavaran, joka ei tuota iloa. Minulle nuo kulahtaneet kudonnaiset vielä tuottavat iloa, joku saa sitten viskata ne menemään minun jälkeeni. Onneksi en ole silloin näkemässä.
Nenäliina pyörii vielä pyykkikoneessa. Kaivan esiin muuta mukavaa arkun kätköistä. Ehkä rakkaimpia kangasvanhuksiani on mummilta saatu soikea tarjotinliina, jota ei enää uskaltaisi pestä. Punainen lanka, jolla pikkulinnut ja kukkiva oksa on kirjottu, on vuosikymmenten saatossa osaksi kulunut pois.
Toisen samankokoisen tarjotinliinan kirjonta on säilynyt paljon paremmin.
Pienessä, linnuin ja lehdin kirjotussa pannumyssyssä on ikivanhoja tahroja. Kukahan ne on siihen loiskuttanut ja minkälaisen kahvihetken yhteydessä? Ja mitä lajia ovat linnut?
Liestyneen liinavaatevarastoni helmiä on eräs ihmeen ehjänä säilynyt liinanen, jossa on kauniita kuvioita. Sattumalta huomasin aikanaan, että sen jokaisesta nurkasta löytyy vuosiluku 1810. Pidin silloin aivan ihmeellisenä, että niin vanha liina olisi säilynyt. Kun Antiikkia, antiikkia -ohjelma vieraili lähitienoolla, jonotin Wenzel Hagelstamin pakeille selvittääkseni, voiko liina todella olla niin vanha. Wenzel ei riepua hämmästellyt, totesipa vain, että tuollaisia ruokaliinoja on nähty 1700-luvultakin. Sain siis tietää, että kyseessä on ruokaliina!
Silkinpehmoiseksi kuluneen pikkuliinan yli 200-vuotiseen taipaleeseen voi mahtua montakin omistajaa, huutokauppaa ja perinnönjakoa, niin ettei se ollenkaan välttämättä ole kulkenut koko aikaa omassa suvussani. On silti kiehtovaa pohdiskella, kuka tai ketkä kaikki sillä ovat vuosien varrella kastikkeiset suupielensä pyyhkineet.
Nenäliina tuli pyykistä ja sai silityksen. Riekaleinen, mutta ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. Kukahan heistä on huolitellut reunat noin siististi, ja ommellut erikseen tekemänsä pienenpienen K-kirjaimen yhteen nurkkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti