Hellästen haudalla

Muistan jo lapsena katselleeni tuota "hassua" hautaa Pusulan hautausmaalla. Kaksi samanlaista rautaristiä vieretysten ruohokummulla, jota ympäröi rautakettinki. Toisesta rististä tavasin nimen, joka sekin tuntui lapsesta jollain tavalla ihan kummalliselta: Julia Hellänen.

Sittemmin näitä kettingein ympäröityjä hautoja on tullut vastaan siellä sun täällä, niin että eiväthän ne mitenkään harvinaisia ole. Lohjan Pyhän Laurin kirkkomaallakin niitä on vilisemällä. Pusulan hautausmaalla kettinki on kumminkin erikoisuus, minkä vuoksi Hellästen hauta pistää aika varmasti siellä tallustelevan silmään.

Haudassa lepäävät leipurimestari Henrik Johan Hellänen, ent. Helenius (1849-1889) ja hänen vaimonsa Julia Aurora Constance Hellänen, o. s. Carlstedt (1830-1892).

Julia Hellänen oli syntynyt Somerniemen Palikaisten kartanossa. Hänen vanhempansa olivat luutnantti Otto Carlstedt ja Ebba Charlotta Bremer. Alun perin kirkonkirjat mainitsevat tyttärellä kokonaista neljä nimeä, Henrika Julia Aurora Constance, mutta jossain vaiheessa Henrika tipahti pois. Kirkonkirjojen mukaan "ryökinä" eli neiti Julia Carlstedt muutti Somerniemeltä Pusulaan kesäkuussa 1878.

Pusulan vihittyjen luettelon mukaan leipuri, nuorimies Henrik Juhani Helenius vihittiin avioliittoon luutnantin tyttären Julia Aurora Constance Carlstedtin kanssa 15. elokuuta 1878. Sulhanen oli tuolloin 28 vuoden ja morsian 48 vuoden ikäinen. Nurmijärvellä syntynyt Henrik Helenius oli muuttanut Pusulaan vain hieman morsiantaan aikaisemmin niin ikään Somerniemeltä, joten pariskunta lienee tutustunut toisiinsa Somerniemellä. Tässä vaiheessa Helenius oli vielä leipurinkisälli, mutta ennen pitkää hänen tittelinsä muuttui leipurimestariksi.

Leipuri ilmoitti nimensä muutoksesta Uudessa Suomettaressa 5.5.1882: "Ennen olen ollut Henrik Johan Helenius. Tästä lähin on nimeni oleva H. J. Hellänen."

Helläsen pariskunta asui vuosina 1881-1884 Vihdissä, mutta palasi sitten Pusulaan. Pusulan kirkonkirjoissa heidät luetellaan kirkonkylän Anttilan talon väkeen kuuluvina niin ennen Vihtiin muuttoa kuin sieltä paluun jälkeenkin. Rouva Hellänen puhui äidinkielenään ruotsia, mutta leipuri oli suomenkielinen.

Henrik Helläsen leipurinammatti tuntuu mielenkiintoiselta. Mihin tarvittiin leipurimestaria 1880-luvun Pusulassa, pienessä maalaispitäjässä ja pienessä kirkonkylässä, kun joka huushollissa taatusti leivottiin itse? Kodeissa taidettiin kylläkin leipoa enimmäkseen vain perinteistä ruisleipää. 1800-luvun lopulla leivonnaisten kysyntä Suomessa kasvoi yleisesti, ja maaseudullakin haluttiin jo ostaa jotain vähän erikoisempia tuotteita, kuten ranskanleipää, rinkeleitä ja piparkakkuja. Niitä saattoivat kirkonkylän kauppapuoditkin hankkia myyntiin leipurilta. Ei sovi unohtaa sitäkään, että Julia-rouva oli varakasta sukua, ja säätyläiset popsivat herkkuja tavallista kansaa ahkerammin − ties minne kaikkialle Helläsen paakkelsseja tilattiinkaan.

Leipurimestarilla oli varmaan myös kisälli ja oppipoikia ammattiin perehtymässä. Ehkä Pusulan naisväkeäkin kävi Helläsellä tutkailemassa, miten leivinhiivaa käytetään taikka kuinka pikkuleipien valmistus onnistuisi kotioloissa.

Leipuri Helläselle soivat kuitenkin kuolon kellot aivan liian aikaisin. Maaliskuun 1. päivänä 1889 hän menehtyi "ummetautiin" eli ummetukseen 39 vuoden ikäisenä.

Henrik Helläsen kuolinilmoitus Uudessa Suomettaressa 3.3.1889.

Leskirouva Julia Hellänen puolestaan menehtyi keuhkokuumeeseen 62 vuoden iässä joulukuussa 1892. Vähän ennen kuolemaansa hän oli muuttanut asumaan Karisjärven Kolkkalan Jokiniemen torppaan.

Julia Helläsen kuolinilmoitus Uudessa Suomettaressa 13.12.1892.

Julia Helläsen hautarististä on aikojen saatossa irronnut yläkoriste sekä alaosan reliefi, alakuloinen naishahmo ruukkuineen. Muistelen, että lapsuudessani reliefi oli vielä paikoillaan, tai taisi nojata irrallisena ristiä vasten. Nyt sitä ei enää näy. Vai olisiko se tuolla heinikon kätkössä jossain... Leipurin ristissä nämä vielä ovat paikoillaan.

Ja nyt taas hieman kismittää, että minulla ei ole valokuvia tästä pariskunnasta. Sellaisia lienee kyllä olemassa. Parikymmentä vuotta sitten näin tuttavani albumissa kuvakopion leipuri Helläsestä. Asia ei silloin kiinnostanut minua niin paljoa, että olisin pyytänyt saada teettää itselleni kopion tuosta kuvasta. Nyt tuttavani on kuollut ja kuvakopio kadonnut. Hän oli sen kuitenkin teettänyt jonkun omistamasta alkuperäisestä kuvasta, joten jollakulla on yhä (ehkä) leipuri Helläsen kuva olemassa... Muistikuvissani leipuri oli 1880-luvun tyyliin parrakas ja pönäkkä, kuten leipurille sopii, vai muistankohan väärin... Olisipa hauska saada tuo kuva käsiinsä.

Vanhoja kuvia Hollolan Pinnolasta

Isoisoäitini vanhojen valokuvien joukossa on muutama hänen synnyinkylässään Hollolan Pinnolassa otettu kuva vuodelta 1919 tai niiltä paikkeilta.

Kuvien ajoittamisessa auttaa se, että tämä ensimmäinen kuva on lähetetty postikorttina isoisoisälleni 6.7.1919. Takana lukee: "Hyvät omaisemme! Tervehtämme teitä kaikki yhteisesti. Äiti tulee sinne 14 p. ensi lauvantaina ja pyytää hevosta päivä junalle. Poutaista heinän teon aikaa. Emil"

Pinnolan Keskitalon väkeä ja lähisukua kesällä 1919. Keskellä takana seisomassa talon isäntä Emil Keskitalo (1889-1943) ja keskellä penkillä istumassa tummassa puvussa hänen äitinsä, vanhaemäntä Edla Keskitalo (1856-1928). Heidän vasemmalla puolellaan Jalmari ja Lyydia Ylitalo poikineen, ja oikealla puolella Albert ja Siiri Keskitalo Irja-tyttärineen.

Kuvassa keskellä istuva vanhaemäntä Edla Keskitalo oli siis tulossa vierailulle tyttärensä ja vävynsä luokse Pusulaan, ja hänet toivottiin noudettavan määräpäivänä 18 km päästä Högforsin juna-asemalta. Miten erilaista, pitkällistä ja hidasta olikaan siihen aikaan matkanteko, kyläily ja asianomaisista aikeista tiedottaminen! Tulosta ja kyytitarpeesta saatettiin ilmoittaa postikortilla, johon tuskin kerittiin saada vastausta ennen matkaanlähtöä.

Kuvaa katsoessa tulee väistämättä mieleen, että tuossa vaiheessa asiat olivat vielä hyvin tai ainakin paremmin. Isoisoisoäidilläni, 63-vuotiaalla Edlalla oli kylläkin jo varmaan huolta yhdestä pojastaan ja yhdestä tyttärestään, mutta seuraavalla vuosikymmenellä odottavista murhenäytelmistä, kuten Alma-tyttären hukuttautumisesta, ei ollut vielä tietoa.

Tämä kuva näkyy vaatteista päätellen otetun samalla kertaa edellisen kuvan kanssa eli kesällä 1919. Vasemmalla Emil Keskitalo, keskellä Niilo Piekkari ja oikealla Jalmari Ylitalo. Takana Pinnolan Ylitalon talo, jonka isäntänä tuolloin oli Niilo Piekkari (1896-1924). Mehiläisten hoitoa entisajan malliin on tässä meneillään. Henkilöt ja paikan on 1990-luvulla tunnistanut Mika Sirén.

Tämä kuva on Mika Sirénin arvelun mukaan Pinnolan Keskitalon pihasta, mahdollisia paikkoja lienevät myös Ylitalon taikka Järventaan Piekkarin piha. Takana seisovat Elis Piekkari, viulua soittava Niilo Piekkari sekä Emil Keskitalo. Istumassa tuntematon poika, Helmi Pere ja Elli Pere. Pihamaata tonkivat siat ovat mukavasti päässeet mukaan potrettiin. Koira on varmaan ollut hanakka puremaan, kun on kuonokopan tapaista laitettu. Tämän kuvan henkilöitä ovat tunnistaneet Pauli Helén ja Mika Sirén.

Pinnolan Keskitalo talviseen aikaan. Hevosta ohjastava mies on jäänyt tunnistamatta, mutta takana reessä istumassa ovat sisarukset Emil Keskitalo ja Hilma Juvankoski o. s. Keskitalo. Kuva on vuoden 1920 paikkeilta. Isoisoäitini Hilma asui jo tässä vaiheessa Pusulassa, mutta on tullut kotipuoleen käymään. Ehkä tässä ollaan lähdössä viemään häntä paluumatkalle lähimmälle juna-asemalle?

Kenellähän olisi tämä kuva alkuperäisenä? Olisi niin mukava saada tästä parempi versio. Kuva on siepattu Mika Sirénin kirjoituksesta Viisivuotiaan sota-ajan kokemuksia vuodelta 1918, joka sisältyy Hollolan kotiseutukirjaan numero 2. Kirjassa kuvateksti kuuluu: "Pinnolan Keskitalo vuonna 1917. Pihan puolella istuu vanhaemäntä Edla Keskitalo, karjapihan raittia astelee isäntä Emil Keskitalo."