Sofia Lindénin hautaristin luona

Monta vuotta sitten olimme Pusulan vanhalla ruumishuoneella jouluseimeä katsomassa. Kiviseiniä vasten nojasi joitakin vanhoja valurautaisia hautaristejä. Tavaillessani niiden nimiä hämmästyin ykskaks: yhdessä luki vuonna 1898 kuolleen esiäitini Sofia Lindénin nimi.

En ollut tiennyt, että Sofian haudalle oli aikanaan pystytetty rautaristi. Hänen nimensä kun löytyy hautausmaalta hautakivestäkin, samasta isosta pystypaadesta, johon on kaiverrettu myös hänen puolisonsa nimi ja muuta perhettä. Ilmeisesti risti on aikanaan poistettu, kun kivi on pystytetty, tai sitten se on myöhemmin tilanpuutteen takia otettu pois haudalta.

Silloin vuosia sitten ottamassani kuvassa ristin sakaroissa roikkui jouluseimiasetelman valaistuksessa käytetty jatkojohto, mikä näytti vähän hullunkuriselta. Siksi kävin nyt kuvaamassa ristiä uudelleen. Suntio apulaisineen oli ystävällisesti nostanut ristin valmiiksi hyvään kuvausasentoon.

Ruumishuoneen vanha tulisija ja Sofian risti.

Risti on yhdeltä kantiltaan vähän rikkoutunut.

Enkeli ojentaa voitonseppeleen taivaaseen saapujalle, jonka nimi on sulkakynällä kirjoitettu elämän kirjaan. Sellainenko lie reliefin viesti?

Ristissä on ylhäälläkin seppele ja sen alla teksti ”Tässä lepää rustitilallisen vaimo Sofia Linden”, vainajan syntymä- ja kuolin­ajat sekä viite Raamatun Filippiläiskirjeeseen, kohtaan joka oli suosittu myös ajan kuolinilmoituksissa: ”Kristus on minulle elämä ja kuolema on minulle voitto.”

Kotona innostuin lukemaan lisää vanhoista hautaristeistä ja niiden hoidosta. Museoviraston Hautamuistomerkkien hoito -julkaisussa on mielenkiintoista tietoa vanhoista hautamuistomerkeistä ja muun muassa hyvät ohjeet valurautaristin puhdistukseen ja maalaukseen. Ristinhän ei olisi tarkoitus olla päältä ruosteinen, vaan himmeän mustaksi tai tummanharmaaksi maalattu. Eipä nyt kuitenkaan taida tulla ryhdyttyä tämän ristin kunnostustyöhön ainakaan lähiaikoina.

Lopuksi kuva tästä hautaristin kohdehenkilöstä, Sofia Lindénistä, joka syntyjään oli Sofia Benjamintytär Kuuliala Pälkäneeltä ja muutti Pusulaan vuonna 1866 Passarin tilan emännäksi.

Sofia Lindén (1847-1898)

Muistitietoa Ulrika Tötterströmin murhasta

Kauhistavasta murhasta Pusulassa kertoi Uusi Suometar 3.11.1886.

Pusulasta Helsinkiin päin autolla ajellessa muistui mieleen, miten ennen vanhaan (vielä 1900-luvun alussa) saman matkan taittaminen vei kuulemma kolme päivää. Matkalla piti yöpyä kahdessa majatalossa. Samalla palasi mieleen ikivanha Tötterströmin murhajuttu, joka sekin liittyi tietyllä tapaa Helsingin-matkaan.

Pusulan kirkonkylän Jaakkolan talon Nummilan torpan vaimo Ulrika Elvina Tötterström, o. s. Wiklund (s. 1838) murhattiin lokakuussa 1886. Tuntuu ihmeelliseltä, että vielä reilusti 2000-luvun puolella sain kuulla iäkkäältä sukulaiseltani muistitietoa tuosta tapauksesta. Aikaa oli kulunut siis yli 120 vuotta. Olen myös vuosia sitten kuunnellut vanhoja pusulalaisten murrehaastatteluja arkistonauhoilta, ja niilläkin joku muisteli tätä tapausta. En enää ihan tarkoin muistakaan, mikä yksityiskohta on peräisin sukulaiseni, mikä taas murrehaastatellun suusta.

Torppari Anders Johan Tötterströmille tuli kertoman mukaan vispilänkauppaa naapurin naisen kanssa, ja tämä johti rikokseen. Ulrika-vaimo oli raivattava pois uuden rakkauden tieltä. Lokakuisena päivänä mies lähti hevosrattaineen Helsingin-matkalle, vaikkei hänellä − kuten myöhemmin todettiin − sinne oikein mitään kunnon asiaakaan ollut, vaan kyse oli silkasta alibin hankkimisesta. Yösydännä Tötterström palasi ensimmäisestä majapaikastaan selkähevosella takaisin kotiin murhaamaan vaimonsa.

Tötterströmeillä oli lapsia, mutta näistä ainakaan kaikki eivät olleet tapahtumien aikaan kotona. Samaan aikaan vietettiin nimittäin naapurikylässä Hyönölän Lintilän talossa häitä: Lintilän tytär Ida Fatima Johansson vihittiin avioliittoon Kaukelan Vanhan-Sippalan rusthollarin pojan Adolf Johan Amnellin kanssa 21.10.1886. Muistitiedon mukaan Tötterströmin lapset oli lähetetty kotoa pois näihin häihin. Tapauksesta sepitetty arkkiveisu kuuluu kertoneen jotakin sentapaista kuin: lapset häihin menivät, siellä iloa näkivät, eivätkä tienneet isän heidät orvoiksi tekevän.

Surmatyön tehtyään Anders Tötterström piilotti vaimonsa ruumiin suureen puusaaviin erään lähteen lähettyville. Myöhemmin tapahtumien kulkua tutkittaessa pääteltiin naapurin naisen olleen apuna voimia vaatineessa työssä, mutta tätä ei kyetty todistamaan. Tötterströmin tarkoituksena oli hankkiutua ruumiista eroon myöhemmin, mutta nyt miehen oli kiireen vilkkaa lähdettävä jatkamaan keskeytynyttä Helsingin-reissuaan.

Sillä välin läheisestä Nummen Heijalan kylästä tuli lähteelle miehiä juottamaan hevosiaan, koska heidän kylänsä sijaitsi korkealla mäellä ja siellä oli aina pulaa vedestä. Hevoset tulivat rauhattomiksi haistaessaan veren, ja miehet löysivät ruumiin saavista. Teosta osattiin ilmeisesti hetimmiten epäillä vainajan aviomiestä.

Joku Lintilän häävieraista oli vieläpä sattunut näkemään Tötterströmin ratsastamassa yöaikaan hevosella, joka oli aivan vaahdossa.

Hämäläinen uutisoi Anders Tötterströmin kuolemantuomiosta 10.10.1888.

Vaikka Anders Tötterström tuomittiin kuolemaan, ei kuolemantuomioita enää tuohon aikaan pantu Suomessa täytäntöön, vaan mies selvisi vankeudella ja palasi ilmeisesti vielä myöhemmin takaisin kotiseudulleen. Ehkä hyvä käytös siihenkin aikaan lyhensi vankeustuomiota. Enkö vain muistakin kuulleeni jonkun vanhan pusulalaisen luonnehtineen Tötterströmiä sanoin "muuten kunnollinen mies"...? Romanssi naapurin naisen kanssa ei liene saanut jatkoa. Nainen selvisi tuomiotta, mutta paikkakuntalaisten silmissä hän taisi olla tapahtuneeseen yhtä suuri syyllinen kuin tämä "muuten kunnollinen" mieskin.

Ulrika Tötterströmin murhatapauksesta löytyy varmasti tarkka selonteko aikalaistodistuksineen arkistojen kätköistä. Joskus kun taas arkistoon ehtii, olisi mielenkiintoista tutkia, vahvistavatko käräjäpöytäkirjat tuon kaiken vanhan muistitiedon, kuten häävieraan näkemän vaahtoisen hevosen ja hevosiaan juottamaan tulleet naapurikyläläiset. Entä onko arkkiveisua vielä jossain olemassa?