Joskus on kiva leikkiä ajatuksella, että saisi esittää kolme sukututkimuksellista toivomusta, jotka sitten täyttyisivät. Saisi toivoa, että kolme jotakin vanhaa mielenkiintoista juttua löytyy − ei mitään mahdottomuuksia, mutta sellaisia, jotka muutenkin teoriassa voisivat löytyä. Mitä ne olisivat?
Heti tulee mieleen, että tässä tarvittaisiin sittenkin kaksi sarjaa. Lampun henki saisi luvan hankkia löytyväksi sekä kolme vanhaa valokuvaa että kolme jotain muuta kiintoisaa juttua.
Aijai, tämä on paljon jännempää kuin pohtia lottovoiton käyttökohteita...
Ensin ne valokuvat. Esivanhempani eivät olleet rikkaita säätyläisiä, joten ikivanhojen dagerrotypioiden löytyminen heistä ei liene mahdollista. Ja tässähän piti muutenkin olla realisti − ei siis sellaista toivetta, että esi-isäni Kaapo ihmeellisesti paljastuisi ikätoverinsa Louis Daguerren kamuksi ja koekaniiniksi, jonka potretti vuodelta 1815 putkahtaisi esiin ullakoltamme mullistaen valokuvauksen historian... Ei. Mutta mahdollisuuksien rajoissa kenties voisi olla, että sukulaisiani olisi käynyt valokuvassa 1860-luvulla.
Ensiksi toivoisin siis vanhaa valokuvaa vuodelta 1866, jolloin esivanhempani Kalle ja Sofia menivät naimisiin. Kuva voisi olla otettu hääjuhlan aikaan morsiamen kotona Pälkäneellä. Tuossa hienossa potretissa olisi tietenkin keskellä morsiuspari. Näen mielessäni heidät siinä vähän samanlaisina kuin Minna Canthin puolisoineen tutussa 1860-luvun kuvassa (vaikka esi-isäni Kalle ei kai olisi niin musta- ja isotukkainen kuin herra Canth?). Nuorenparin ympärillä olisivat sekä sulhasen että morsiamen vanhemmat, sisarukset ja muuta lähisukua. Valokuvaa reunustavaan laajaan pahvikehykseen olisivat jo avuliaat aikalaiset tarkoin merkinneet, kuka kukin on, niin ettei siitä olisi mitään epäselvyyttä. Kas tuossa Kallen siskot, tuokin varhain lapsivuoteeseen kuollut Matilda, josta ei muuta kuvaa ole olemassa... Ja Kallen vanhemmat, vanhaemäntä Maija Leena, joka kohtapiakkoin koittavana nälkävuonna 1867 kuolee lavantautiin... Ja itse vanha vaari Jooseppi Simonpoikako se siellä takarivissä kurkkii? Saatiin siis kuva 1700-luvulla syntyneestä sukulaisestakin!
Toiseksi kuvaksi toivoisin Kallen ja Sofian perhekuvaa 1870-luvulta, tarkemmin sanoen vuodelta 1878. Kuva olisi otettu ulkona, ja siinä olisi näkyvissä pihapiiriä ja ennen kaikkea vanha asuinrakennus, jonka tilalle seuraavana vuonna aletaan tehdä uutta pytinkiä. Kuva olisi kesältä, joten siinä olisi mukana myös viisivuotias Aina Sofia, joka syksyllä kuolee punarokkoon...
Kolmas toivomuskuva olisi sitten syksyltä 1891, jolloin perheessä vietettiin vanhimman tyttären Annan häitä. Se olisi jo otettu sisällä talossa, salissa, ja aika hyvin onnistunut, vaikka valokuvaaminen sisätiloissa kotioloissa tuohon aikaan taisikin olla haasteellista. Koko perhe kaikkine lapsineen olisi kokoontunut kuvaan hääparin ympärille, kaikkien nimet olisi taas merkitty muistiin selkeästi, ja lisäksi kuvasta näkyisi hyvin, miltä huoneessa näytti 130 vuotta sitten. Sitä paitsi joku aikalainen olisi vielä hennosti värittänyt kuvaan pukujen ja seinäpaperien oikeita sävyjä.
Entä sitten ne kolme muuta vanhaa juttua valokuvien lisäksi?
Toivoisin, että joku olisi aikanaan kysellyt ja kirjoittanut muistiin isoisoäitini lapsuusmuistoja, ja nämä löytyisivät yks kaks jostain. Herranjestas, siellähän ne on olleet autotallissa pahvilaatikossa kaikki nämä vuodet, ja nyt vasta muistin... Jostain syystä isoisoäitini eli mamman (s. 1892) lapsuus Hollolassa kiinnostaisi minua kovasti. Pieniä häivähdyksiä siitä on tavoitettavissa hänen nuoremman siskonsa kirjoittaman runon kautta, jonka ilokseni löysin Hollolan kotiseutukirjoista. (Nuo mainiot hollolalaiset! He ovat ymmärtäneet ajoissa ryhtyä tuumasta toimeen.) Runossa mainitaan lehmitarhojen rakentelu tallin sivussa, porttivahtina toimiminen, lumiset talvet ja joulukirkkomatkat... Mutta olisipa hauska saada tietää vielä mamman omakohtaisia muistoja lapsuuskodista, vanhemmista, sisaruksista, lasten leikeistä...
Toiseksi saisi jostain löytyä suvun 1800-luvun lopun kirjeenvaihtoa. Siihen aikaan osa isoisoisäni sisarusparvea kävi koulua Helsingissä. Kodin ja Helsingin väliä kulkivat siis taatusti kirjeet ahkerasti kertoen kummankin puolen tapahtumista ja kuulumisista, mutta ainoatakaan kirjettä ei ole säilynyt. Selaillessani Mary Gallen-Kallelan elämäkertaa viherryn kateudesta lukiessani kuvauksia taiteilijaperheen kirjeiden säilömästä arjesta hillosipuleineen ja survottuine puolukoineen, syyspyykkeineen ja leipomispäivineen. Merkkihenkilöiden kirjeenvaihdot on tarkoin säilytetty, mutta miksi, oi miksi tavalliset pulliaissukulaiseni tai heidän jälkipolvensa eivät ole säilyttäneet omiaan? Missä vaiheessa kirjeet on heitetty pois?
Kolmannen (tai no siis kuudennen) toiveen kohdalla haaveilu alkaa jo vähän väsyttää. Olisihan näitä. Tyynen päiväkirja (Tyynestä vähän täällä), mummin Jooseppi-isän muistelmat jäälauttaseikkailustaan, 1700-luvun talonkatselmuspöytäkirja perinpohjaisin selostuksin tuolloisen talonväen olemuksista ja luonteenlaaduista, esiäiti Maria Matintyttären perukirja täydellisin vaatekappalekuvauksin (oliko hänellä punainen, vihreä, musta vai minkä värinen verkahame?)... Noinkohan koskaan osuvat haaviin.
Ja samalla huomaan olevani onnellinen siitä, miten mahdottoman paljon mielenkiintoista vuosien varrella kuitenkin on jo löytynyt. Paljon enemmän kuin nuorena osasin toivoa. Ja vielä tulee löytymäänkin. Jos ei nyt juuri noita nimenomaisia juttuja, niin kuitenkin jotain. Se on varma se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti