Sata vuotta sitten se löytyi aika monesta talosta: Otavan Tietosanakirja tai paremmin sanoen sen 11 muhkeaa osaa.
Omassa lapsuudessani synnyinkotini kirjahyllyä koristi − tai täytti − kumminkin vain puolikas kirjasarja alkaen osasta Oulun tuomiokunta−Ribes. Aikanaan jaettaessa kotitilaa pappani ja hänen veljensä kesken oli kaikki pantu puoliksi, ja myös tietosanakirjasarja oli katkaistu keskeltä. Meillä oli loppupää, ja isosetäni perheen hallussa olivat alkuosat ennen Oulun tuomiokuntaa. Se oli hiukan harmillista, sillä toisinaan olisin mieluusti selannut myös alkuosia. Varsinkin hevonen-hakusanan puuttuminen harmitti hevoshullua pikkutyttöä. Kenties tietosanakirjasta olisi löytynyt kivoja kuvia eri hepparoduista.
Tultiin sitten vuoteen 1996. Tuona ylioppilaaksipääsyni vuonna tuijottelin Pusulan kirkonkylällä vastikään lakkautetun perinteikkään Linnakiven kaupan näyteikkunaa, johon näkyi kannetun kaikenlaista vanhaa tavaraa. Äkkäsin joukosta tietosanakirjasarjan. Kyllä vain, juuri samoja jyhkeitä opuksia kuin kotonani, tosin haalistuneempana versiona. Neuvottelut Hemmo-kauppiaan kanssa tuottivat tulosta. Pulitin 200 markkaa ja sain raahata kirjasarjan kotiin − tai enää en muista kuka sen raahasi.
Olin nyt siis täydellisen Tietosanakirjan onnellinen omistaja ja ennen pitkää puolentoista, koska kotoani entuudestaan löytynyt loppupää päätyisi vielä sekin minun hoiviini. Nyt minulla oli Mandoliini−Oulunsalo ja kaikki muutkin! Sarjan ensimmäinen osa oli painettu jo vuonna 1909. Viimeinen, täydennysosa taas oli vuodelta 1922. Vähä vähältä kirja kerrallaan ne aikanaan olivat putkahtaneet esivanhempieni iloksi, ehkä alkuaan juuri Linnakiven kaupan kautta, joka kirjatilauksia lienee ajan hengessä kansan sivistykseksi kaupannut.
Mikä sitten on Ribot ja mikä Stambul? Ei aavistustakaan. Sehän täytyy selvittää. Tartun kirjaan. Alexandre Ribot -niminen henkilö syntyi jo vuonna 1842, mutta on kirjasarjan syntyaikoihin vielä porskuttanut virkeänä toimien mm. Ranskan pää-, ulkoasiain- ja finanssiministerinä. Stambul ohjaa katsomaan hakusanaa Konstantinopoli, palsta 1293. Konstantinopolin pääosa, varsinainen Stambul… Siis Istanbul! Kaupungista kerrotaan, että sen kadut ovat "ahtaita, säännöttömiä, vailla kivitystä, huonosti valaistut, itämaisen siivottomia, vaikka viime vuosina tässä suhteessa paljon on parantunut, senkin jälkeen kun katujen varsinaiset puhdistajat, K:n kuuluisat katukoirat on siirretty parille saarelle…"
Aika on kieltämättä ajanut Ribot−Stambulin ohi. Oudolta kalskahtavat nykykorvaan varsinkin kuvaukset eri kansojen ja heimojen henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista. Italialaisesta luonteesta tietää Haggard−Kaiverrus kertoa, että "vaikkakin hän on kohtuullinen, raitis, ahkera ja ansionhaluinen, voidaan hänet helposti saattaa intohimojensa ja pahojen pyyteittensä valtaan". Hintelärakenteisella ja heikkovoimaisella ranskalaisella taas on Oulun tuomiokunta−Ribesin mukaan toimintansa silmämääränä aineellinen hyöty. Suomalaisen pohjalaistyypin yleisiksi ominaisuuksiksi kerrotaan Stambulov−Työajassa jäyhä itsenäisyydentunne ja esiintymisen suoruus, karjalaisen luonteen miellyttävimpiä puolia taas ovat avomielisyys ja ystävällisyys, mutta suurimpia vikoja epäluotettavuus ja kestävyyden puute.
Nykypäivänä kirjasarjan anti on lähinnä siinä, että se tarjoaa historiahupsulle mahdollisuuden tutkia mitä jostakin asiasta silloin, siihen aikaan tiedettiin ja ajateltiin. Mutta on siitä ollut perheessämme vuosien saatossa muunkinlaista iloa, on sieltä jokin tärkeä faktakin monesti tarkistettu. Ei kovin tuoreita faktoja tosin, ja Googlen ja älypuhelimen aikana kirjahyllyllä käynti on kyllä harventunut.
Juuri nyt en muista, milloin olisin tarttunut kirjasarjaan viimeksi ennen tätä päivää. Aivan varmasti kuitenkin monta monituista kertaa senkin jälkeen, kun viitisentoista vuotta sitten leikkasin A−Confortin tuplakappaleesta Ida Aalbergin soikean kuvan nukkekodin tauluksi.
Aikanaan kuvittelin kirjoittavani dekkarin, jossa ainoana johtolankana olisivat murhatun viimeisillä voimillaan sopertamat sanat "Ribot−Stambul…" Rikoksen ratkojat olisivat ymmällä, kunnes vihdoin lopussa nerokkaan etsivän silmät sattumalta hakeutuisivat kirjahyllyssä komeilevan tietosanakirjan selkämykseen ja hän hoksaisi etsiä ratkaisua kirjan välistä. Nykyaikana juoni ei kuitenkaan kannattelisi pitkälle, siitä pitää netti huolen. Ei tarvitse kuin googlata Ribot−Stambul, niin sieltähän se heti löytyy: Otavan Tietosanakirjan osa 8, antikvariaattihinta 5 euroa.
Nyt äkkään, että sillehän on olemassa ikioma Wikipedia-sivukin otsikolla Tietosanakirja (1909). Sivulta selviää, että kyseessä on ollut ensimmäinen varsinainen suomenkielinen tietosanakirja, jota varten tietosanakirja-sana ylipäätään on keksitty kieleemme! Koko komeus löytyy myös netistä digitoituna.
Olisiko siis aika heivata Tietosanakirja divarille tilaa viemästä? Ehkä ei kuitenkaan vielä. Onhan se komea ilmestys hyllyssä, vaikkei enää taidakaan antaa kodista sivistynyttä vaan paremminkin tunkkaisen vaikutelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti